Tietoja minusta / About me

In English

 Tasapainoilen piirtämisen ja maalaamisen, IT-alan ja perheenäidin roolien välillä. Pidän lapsenmielisestä ja hyväntuulisesta kuvitustyylistä, mutta teen välillä myös perinteisempiä muotokuvia ihmisistä ja eläimistä sekä maisematauluja.

Maalaan kortit usein akryyliväreillä tai guassilla ja teen ääriviivat tussilla. Muotokuvissa käytän yleensä öljyvärejä, mutta myös lyijykynää, punaliitua, hiiltä ja pastelliliituja.

Olen opiskellut sivuainetta Taideteollisessa Korkeakoulussa Graafisen suunnittelun osastolla. Useana vuotena olen myös käynyt työväenopiston maalaus- ja metalligrafiikankursseilla sekä taiteilijaseurojen elävänmallin piirustuksissa.

Hulmu Hukka ja Haukku Koira ilmestyivät kuviini ensimmäisen kerran vuonna 2003. Haukku on iloinen touhottaja, kun taas Hulmu hieman varovaisempi ja ujompi. Haukun kanssa Hulmukin uskaltautuu kokeilemaan kaikkea uutta ja jännittävää.

Aija Saukkonen
Tmi Aija Saukkonen
Y-tunnus: 2636712-6

About me

Currently my life is balancing between painting and drawing, work in IT sector and motherhood. In the drawing field I like illustrations but I also do more traditional portraits and landscape paintings.

I paint postcards mostly with acrylic colors or gouache and do the outlines with marker pen. In portraits I usually use oil colors, but also pencil, charcoals, pastel colors and red boles.

I have studied my secondary subject in the department of Graphical Design of the University of Industrial Arts Helsinki. I have also taken many art courses in workers' institutes and artist clubs.

Hulmu Hukka and Haukku Koira came into my drawings first time in year 2003. Haukku is an energetic and joyfull dog, while Hulmu is a little more cautious and shy. Together with Haukku also Hulmu ventures to try new exciting things.

Aija Saukkonen
Tmi Aija Saukkonen
Business ID: 2636712-6